maanantai 21. huhtikuuta 2014

Suolenkki

 Pääsiäissunnuntaina teimme lenkin suolla pitkospuita pitkin. Maisemat olivat uskomattoman upeat, ihmeellistä, että niinkin läheltä kotia löytyy tämänkaltaisia paikkoja. Kuin olisi Lapissa samoillut!
Nämä kuvat on otettu taas kännykällä, kätevää, kun näinkin hyvä kamera kulkee aina mukana!

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Iloinen keittiö

Keittiö näyttää näin pääsiäisen aikaan varsin iloiselta kaikkine väreineen. Nappailinkin vähän kuvia väriläiskistä ja samalla pääsin kokeilemaan, miten kuvien lisääminen onnistuu Flickr:n kautta. Viime postauksen kuvat tulivat sellaisena mössönä uunista ulos, että nyt päätin opetella käyttämään kuvapalvelua. Hyvältähän nämä näyttävät!

Vielä jatketaan pääsiäisen viettoa parin päivän ajan, keli on ainakin ollut kohdillaan! :)

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Oksilla

 Ruokaostosten lomassa kaupasta löytyi myös ei niin värikkäitä koristemunia. Nämä sopivat paremmin meille! :)
Oikein leppoisaa pääsiäisen aikaa!

torstai 17. huhtikuuta 2014

Pääsiäiskattaus

Tänä vuonna pääsiäinen on keltaisen, vihreän ja turkoosin kirjava.
Ruokapöydältä löytyy vanhojen tuttujen lisäksi uusiakin juttuja. Ihanat sitruunankeltaiset Kartio -lasit ja puinen Aalto -tarjoilualusta muodostavat raikkaan kokonaisuuden turkoosin Sukat makkaralla -kaatimen ja sitruunakeltaisen Kastehelmi -maljan kanssa. Sekaan ripottelin vielä pari ylisöpöä keraamista pupua, viime viikolla saadun kukkakimpun, lasimaljaan kasvatettua ohraruohoa ja kauniin värisiä suklaamunia. Olipas kiva kuvailla pitkästä aikaa lähikuvaakin ja yleensäkin ottaa valokuvia, muistikortinlukija nimittäin irtisanoi itsensä viime viikolla ja sain hankittua uuden vasta tänään.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Opparia

Viime viikot olen puuhaillut ahkerasti ja vähemmän ahkerasti opinnäytetyöni parissa. Kirjallisen osion kirjoittamisen lisäksi hommaan on kuulunut materiaalien hankkimista, ompelijan ohjeistamista, testaamista ja valokuvaamista. Kaikenlaista on tullut tehtyä, mutta paljon enemmän on vielä tekemättä.
Aihettani en täällä kerro ainakaan vielä, mutta sen verran voin valottaa, että kirjapino käsittelee lasten liikkumista, leikkimistä ja oppimista. Opparissani saan siis yhdistää molemmat mielenkiinnon kohteeni, muotoilun ja lasten liikkunnan. Mukana on ripaus taitoluisteluakin, sillä ohjaamani luisteluryhmä toimii työni testiryhmänä.

Juuri silloin, kun pääsen kirjoittamisessa vauhtiin, ilmestyy jostakin yhden luppakorvan omaava karvakuono, joka haluaisi leikkiä. Se myös huomaa ulkona paistavan auringon ja aika monesti on kirjoitushommat keskeytyneet lenkkeilyn ajaksi. Tänään yritän saada itseäni motivoitumaan taas näpyttelemisen pariin, vaikka eilinen hammasleikkaus jomotteleekin palloksi turvonnutta leukaperää. Kolmiolääkkeet saavat minut myös melkoiseen tokkuraan, joten tekstin johdonmukaisuudesta ei ole takeita, hehheh! :) Onneksi tätä stressiä ei kestä enää montaa viikkoa ja sen jälkeen pääsemme koko luokan voimin ulkomaille rentoutumaan!