sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Viikonlopun herkku

Kokkailimme viikonlopun kunniaksi jotain, mitä olemme useasti syöneet ravintolassa, mutta emme koskaan kotona. Saimme aikaan niin hyvää viikonloppuruokaa, että ajattelin jakaa reseptin täälläkin.

Parmankinkku-vuohenjuustopizza (pellillinen)

Pohja:

2 dl vettä
25g hiivaa
1 tl suolaa
3 rkl öljyä
5 dl vehnäjauhoja

Täytteet:

1 prk Mutti Polpa -valkosipulitomaattimurskaa
n. 200g parmankinkkua
1 iso punasipuli
1 valkosipulin kynsi
100g vuohenjuustoa
juustoraastetta
rucolaa

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen, lisää suola ja öljy. Sekoita vehnäjauhot joukkoon ja tarvittaessa enemmän kuin 5dl niin, että taikina ei jää sormiin kiinni. Kohota taikinaa kulhossa liinan alla n. 30 min. Viipaloi punasipuli renkaiksi, hienonna valkosipulin kynsi ja kuullota molempia öljyssä paistinpannulla. Kaulitse pohja uunipellin kokoiseksi. Levitä pinnalle tomaattimurska, kinkku ja sipulit. Ripottele kauttaaltaan päälle vuohenjuusto ja juustoraaste. Paista 225 asteisessa uunissa n. 20 min. Lisää päälle rucolaa ennen tarjoilua.

Vuohenjuusto ja sen käsittely on ollut minulle iso mysteeri, sillä kaikki aiemmat kokeilut ovat menneet mönkään. Yleensä viipaleita paistaessa on jäänyt jäljelle ainoastaan ontto rinkula ja palanut keskusta.  Nyt kuitenkin löysimme kaupasta oikeanlaisen juuston, joka sopi juuri hyvin ainakin tähän käyttöön. Käytimme tätä viipaloitua vuohenjuustoa.

Kokeilkaa ihmeessä, oli hurjan hyvää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti