torstai 23. tammikuuta 2014

Arkistojen kätköistä

Kaivelin tietokoneen kätköistä vanhoja kunnon turistikuvia taannoiselta Turkin matkalta. Aika eläinpainoitteista näyttäisi olevan ja tässähän ei tietenkään ole kaikki kameralle tallennetut koirat ja kissat..
Lomailimme viikon Bodrumissa, talviaikaan niin kovin hiljaisessa rantalomakohteessa. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään rantaloma, vaikka kuvista voisi niin päätellä. Koko viikolle sattui tasan yksi aurinkoinen päivä, muutoin satoi, tuuli, ukkosti tai oli muuten vaan harmaata. Kylässä oli tuhansia hotelleja, mutta vain muutama niistä oli auki. Olimme varmasti kylän ainoat turistit, emmekä kyllä välttyneet tuijotuksilta. Yhtenä päivänä jouduimme niin kovan myrskyn keskelle, että odottelimme keskellä kaupunkia katoksen alla suojassa tuntikausia ukkosen ohi menemistä. Odottelun jälkeen saimme kahlata polvia myöten vedessä bussiin ja sen jäljiltä kuivattelimmekin kenkiä monta päivää. Kylä lähes tulvi ja kävimmekin rannalla ihmettelemässä sinne huuhtoutuneen moskan määrää. Koimme kuitenkin ihan hienojakin hetkiä, eikä se nyt mikään ihan hukkareissu ollut. Ensi kerralla taidamme kuitenkin matkata jonnekin muaalle paremman sesongin aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti