torstai 14. marraskuuta 2013

Vaivihkaa

Maanantai-iltana saatiin viimeinenkin kattolista paikoilleen ja remontti tavallaan valmistui, mitä nyt jotain pikkujuttuja täytyy vielä tehdä. Siitä innostuneena ryhdyimme tuumasta toimeen; jokaikinen työkalu ja listanpätkä sai lähteä. Tilalle jäi tyhjyyttään kaikuva asunto ja pölyiset lattiat.
Imuri sai laulaa koko seuraavan aamupäivän, sillä oli melkoinen urakka. Katot ja seinät pyyhittiin kuivalla mikrokuitumopilla, niistä lähti vielä paljon sirkkelin pöhisemää pölyä. 
Keittiönkaappien päälliset, ovet, laatat ja tasot pyyhittiin puhtaiksi ihanilla pesuaineilla. Asuntoon levisi ihanan raikas tuoksu kaiken sen pölyn jälkeen.
Yksi parhaista hetkistä oli se, kun sain repiä suojakalvot pois huuvan ja jääkaappien ympäriltä. Nareskeltiin, että voisihan ne jättää paikoilleenkin.. vhän niin kuin jotkut jättävät kännykän näytön suojakalvon paikoilleen ihan vaan ettei menisi pilalle :D
Isoimman siivouksen jälkeen koitti se paras hetki; ensimmäiset huonekalut olkkariin! Yli vuosi sitten maalaamani vanha puuarkku pääsi paraatipaikalle ikkunan eteen. Arkussa on pari lampaantaljaa säilytyksessä ja se jos mikä kiinnosti pikku-Waldoa, kun kurkkasin sisälle. Puolikas lammaskoira taitaa tunnistaa kutsumuksensa; viime jouluna karvakamu itki lampaanvillasta tehdyn koristeen perään :)
Maanantaina kasasin uuden sängynpäädyn ehjäksi ja se kannettiin paikoilleen makkariin.
Tv-taso ei ollutkaan mikään helppo kasattava.. Ohjeessa luvattiin tunnin kasaamisaikaa ja meikäläinen väänsi ruuveja hampaat irvessä ainakin 2 ja puoli tuntia. Vaikka yleensä ikeakalusteiden kasaamisesta tykkäänkin, niin tämä toisen valmistajan mööpeli ei totellut ihan niin hyvin.
Sohvan kanssa keplotetiin yläkerrasta alas ainakin 20 minuuttia, enpä tiedä miten ollaan se joskus sinne asti saatu :D Yhden ohimokuhmun ja kahden reisimustelman jälkeen saatiin kuitenkin lempparisohva paikoilleen ja kaikuminen väheni huomattavasti.
 Waldo löysi heti uuden tähystyspaikan sohvan käsinojalta. 
Lopuksi raahasin alakertaan vielä kaikkea pienempää tavaraa. Riihimäen lasin purkit pääsivät hyllyille pönöttämään muiden lasipurkkien kaveriksi.

Tästä tämä asunto alkaa rakentua. Kolkkoahan täällä on vielä toistaiseksi, kun mitään väriä ja tekstiilejä ei näy missään. Niiden kimppuun päästään kyllä ihan pian, verhot kun lyhennettiin jo sopivan mittaisiksi :)

perjantai 8. marraskuuta 2013

Valmisteluja

Muuttopuuhat on jo aloitettu, vaikka emme ihan vielä pääsekään alakertaan asustelemaan. Olen kaivanut kaikki astiat pahvilaatikoiden uumenista ja tiskannut jokaikisen sanomalehtikääreissään tunkkaiseksi muuttuneen kipon. Olen imuroinut ja pyyhkinyt kaikki keittiönkaapit vielä kertaallleen porauspurujen jäljiltä ja miettinyt tarkkaan, mitä tulee mihinkin.

Täällä päässä ei maltettaisi odottaa enää hetkeäkään. Loppusiivoushommiin olisi niin kovin kiva päästä jo!

lauantai 2. marraskuuta 2013

Talosta kodiksi

 Tervetuloa!
Koska perustin talo nro 11 -blogin aikoinaan remonttia varten, on nyt aika aloittaa puhtaalta pöydältä. Ensimmäinen puolikas asunnostamme alkaa olla valmis ja siksi perustinkin remppablogin rinnalle tämän uuden osoitteen. Tänne aion kirjoittaa elämästämme uudessa kodissa ja tulossa onkin paljon muunmuassa sisustusta, ruoanlaittoa, tee se itse -juttuja ja koiran kanssa elämistä käsitteleviä postauksia.
Näppäimistön ja kameran takana häärään minä, 22-vuotias muotoilun opiskelija. Viimeinen kouluvuoteni pyörähti käyntiin syksyllä, ja aloittelenkin parhaillaan opinnäytetyön tekemistä. Opiskelun ohella työskentelen suomalaisen muotoilun parissa ja toimin taitoluisteluohjaajana. Vapaa-aikani on viimeiset 1,5 vuotta täyttänyt remontointi, mutta tulevaisuudessa siihen mahtuu toivon mukaan vähän muutakin. Nimimerkki Valentiina tulee etunimeni ja syntymäpäiväni yhdistelmästä, olenhan syntynyt ystävänpäivänä.
Tämä tässä on puolestaan Waldo, pieni karvainen ystävämme. Waldo on hieman yli 2-vuotias shetlanninlammaskoiran ja mäyräkoiran sekoitus. Sympaattinen ja vilkas Waldo on iso osa blogia, sillä karvaturri vilahtelee valokuvissa tuon tuosta. 
Blogin nimeksi muotoutui koti nro 11, sillä talosta on nyt tulossa koti. Vaikka remontti jatkuu yhä, voi normaalimpi arki alkaa.